Venny

Venny

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kylvöjä ja koulimista

Palasimme pääsiäisreissulta jo eilen, sunnuntai-iltana, joten tänään oli aikaa koulia taimia isompiin ruukkuihin. Suunnittelin tekeväni sen kasvihuoneessa, mutta siellä ei ole vielä pöytää, joten jäinkin ulos. Sillä hetkellä kun sattui aurinko paistamaan lähes lämmittävästi. Mutta ennen kuin olin saanut hommaa kunnolla edes alulle, se vetäytyi pilveen ja alkoi ripsiä hiljakseen räntähiutaleita. Toivottavasti taimeni eivät kylmettyneet!



Viisi kaupan chiliä (so. punaisista ruoanlaittoon käyttämistäni chilipaloista otetuista siemenistä itäneet chilit) pääsivät turveruukkuun, samoin kuusi honteloa tarhasalkoruusua ja viisi pientä sitruunabasilikataaperoa. Lisäksi kylvin kahteen ruukkuun kelloköynnöstä, koska se ilmeisesti itää varsin hitaasti.


Koska, kiitos siunatun lämpömaton!, tomaattini ja chilini ovat itäneet aivan taivaallisen hyvin, tein myös uuden kylvön. Multaan pääsivät vesimeloni, hunajameloni, kesäkurpitsa 'Black Beauty', munakoiso Czechearly, avomaankurkut, anisiiso, paloyrtti, akileija Nora Barlow sekä akileija Biedermeier. Toivotaan, että itäminen onnistuu tälläkin kertaa yhtä hienosti.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Herukat leikattu

Herukkapensaat on nyt tältä keväältä leikattu. Aloitimme operaation jo viikolla ja tänään se tuli valmiiksi. Nyt ne on leikattu kolmena peräkkäisenä keväänä, aika reippaasti kunakin, eli ehkä ne ovat kokeneet jonkinlaisen nuorennusleikkauksen. Vennyä (viherherukka) emme leikanneet. Se sai vielä pitää myös verkon suojanaan, samoin kuin pensasmustikat - jotka eivät kyllä näytä ollenkaan kukoistavilta. Myös Jenkka-vadelmani sai pitää vielä verkon, koska edellisenä talvena se oli syöty lähes kokonaan. Mistä voi päätellä, ettei sekään elä vielä kukoistuskauttaan.


Meanwhile in minikasvihuone:

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kevät ei etene mutta hulluus senkun lisääntyy

Ihana, kultainen miesihminen hankki minulle minikasvihuoneen ja lämpömaton. Ainakin tässä vaiheessa minikasvihuone saa olla "välihuoneessa", katsotaan jos joskus tulisi sen verran lämpimämpää, että sen voisi laittaa meijerin ikkunalle.

Laitoin saman tien tomaatteja ja chilejä itämään.



Alimmalla hyllyllä kylvösten alla lämpömatto